Muita sairauksia

Mahalaukun kiertymä

Mahalaukun laajentumaa ja kiertymää esiintyy tyypillisesti syvärintaisilla suurikokoisilla koiraroduilla, kuten saksanpaimenkoiralla. Mahalaukun kiertymä on koiralle hengenvaarallinen tila, joka vaatii välitöntä hoitoa. Mahalaukku täyttyy ensin kaasulla ja kiertyy itsensä ympäri. Laajentunut mahalaukku painaa suuria laskimoita aiheuttaen shokkioireita. Kiertymän seurauksena myös mahalaukun seinämä voi mennä kuolioon. Kiertymän oireita ovat pahoinvointi, tuloksettomat oksennusyritykset, levottomuus, heikkous, vatsakipu ja vatsaontelon turpoaminen. Kiertymän ainoa hoitovaihtoehto on kiireellinen leikkaus. Ennuste riippuu kiertymän asteesta ja hoidon aloituksen nopeudesta, mutta enimmilläänkin se on vain kohtalainen. Terveyskyselyssä mahalaukunkiertymää esiintyi 1,8 %:lla saksanpaimenkoirista.

Lähde: JTO 2014-19 (esitys)

Eigen-koirista mahalaukun kiertymään on menehtynyt E. Heidi.

Lisäksi suolenkiertymään menehtyi E. Indigo

Piilokiveksisyys

Kivesvialla eli kryptorkismilla tarkoitetaan yhden tai molempien kivesten laskeutumattomuutta kivespusseihin. Kivesvika on perinnöllinen, mutta tarkkaa periytymismekanismia ei tunneta. Kivesvikaista koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Vatsaonteloon jäänyt kives on suositeltavaa poistaa, sillä se on alttiimpi kiveskasvaimille ja kiveksen kiertymälle.

Terveyskyselyssä kivesvikaisia koiria, eli uroksia, joilla toinen tai kumpikaan kiveksistä ei ollut laskeutunut, oli uroksista 14,9 %.

Lähde: JTO 2014-19 (esitys)

Myös kasvateissani on useita uroksia, joilla on toinen kives jäänyt laskeutumatta.

Narttujen kiimat, valeraskaudet ja synnytykset

Saksanpaimenkoiranartuilla esiintyy jonkin verran liian tiheitä kiimoja ja häiritseviä valeraskausoireita. Terveyskyselyn mukaan 73 %:lla nartuista on juoksut 2 kertaa vuodessa, 19 %:lla 3 kertaa vuodessa ja noin 5 %:lla on juoksut 4 kertaa tai vielä useammin. Narttukoiran normaalina juoksuvälinä pidetään juoksuja 1–2 kertaa vuodessa. Häiritseviä juoksu- ja/tai valeraskausoireita esiintyi n. 10 %:lla nartuista. Yleisimpiä syitä narttukoiran sterilisaatioon oli terveyskyselyn mukaan pyometra eli märkäkohtu ja liian tiheät kiimat.

Saksanpaimenkoirien keskimääräinen pentuekoko on viimeisen 20 vuoden aikana Suomessa vaihdellut välillä 5,5–6,1, eikä minkäänlaista trendiä ole havaittavissa. Pentuekokoa voidaan pitää normaalina saksanpaimenkoiran kokoiselle rodulle. Astumisongelmat ja synnytysvaikeudet ovat harvinaisia. Synnytysvaikeuksista suurimpana ryhmänä ovat polttoheikkoudet, joiden vuoksi narttu ei kykene normaaliin synnytykseen ja se joudutaan leikkaamaan.

Lähde: JTO 2014-19 (esitys)

Eigen-nartut ovat tulleet hyvin tiineiksi, synnytysvaikeuksia on ollut jonkin verran ja sektioita on jouduttu tekemään muutama. Yksittäisillä nartuilla on ollut ongelmia kiimakierrossa (liian tiheät tai hyvin pitkään kestävät kiimat).

Hypofyysinen kääpiökasvu

Saksanpaimenkoirien kääpiökasvu (aivolisäkkeen vajaatoiminnasta johtuva kääpiökasvuisuus) johtuu synnynnäisestä kasvuhormonin puutoksesta, johon on syynä aivolisäkkeen virheellinen kehitys. Vian oletetaan olevan autosomaalisesti resessiivisesti periytyvä. Kääpiökasvuinen saksanpaimenkoira ei kasva pentuna normaalisti, vaan jää kooltaan huomattavasti normaalia pienemmäksi. Koirien karva on aluksi pehmeää ja villavaa, sillä pentukarva ei vaihdu. Vähitellen pentukarva putoaa ja iho jää paljaaksi. Yleensä narttukoirille ei tule juoksuja. Kääpiökasvuisten koirien eliniän ennuste ei ole korkea. Kääpiökasvuisuutta on raportoitu yksittäistapauksia Suomessa.

Lähde: JTO 2014-19 (esitys)

Tähän sairauteen törmäsin jo ensimmäisessä pentueessa, Eigen Amanuel "Manu" oli kääpiö ja eli noin 4 vuotta. Myös B-pentueessa oli kääpiö, joka kuitenkin lopetettiin jo pentuna. Tämän jälkeen ei pentueissani ole ollut kääpiöitä.  Kääpiökasvuisuuden kantajia ovat varmuudella E. Aquila sekä E. Dingo.

Manu – ei ihan tavallinen saksanpaimenkoira (2.9.1993 - 7.7.1997)

Manu syntyi ihan normaalipainoisena, jopa melko suurena, (590 g) ja aloitti elämänsä reippaasti imemällä, ihan niin kuin sisaruksensakin. Parin päivän ikäisenä pentu lopetti syömisen ja olisi ilman pakkoruokintaa kuollut. Sitten se taas söi normaalisti, seuraava ja viimeinen ruokalakko oli parin viikon ikäisenä. Sisaruksille tuli painoa 50 – 100 grammaa vuorokaudessa, mutta Manulle selvästi vähemmän. Kahden viikon iässä se oli 200 – 300 grammaa toisia kevyempi ja viiden viikon iässä eroa oli jo selvästi, 2,5 kg (muut painoivat noin 5 kg). Alkuaikoina erot koossa ja ulkonäössä eivät olleet kovin suuria, mutta suurenivat koko ajan. Manu myös kehittyi toisia hieman hitaammin, eli silmät aukesivat viimeisenä, lähti liikkeelle viimeisenä jne. Tosin tässä vaiheessa oli kyse vain päivistä. Mutta viikkojen kuluessa tuli yhä selvemmäksi, ettei kyseessä ole ihan normaali pentu.

Kyseessä oli ensimmäinen kasvattamani pentue, eikä kääpiökasvuisuudesta tosiaankaan juuri löytynyt tietoa. Olin käynyt samana vuonna Saksanpaimenkoiraliiton kasvattajapäivillä ja sieltä saamassani materiaalissa mainittiin lyhyesti että rodussa esiintyy perinnöllistä kääpiökasvuisuutta. Sitten sain huhupuheina selville, että kääpiöt kasvavat noin suomenpystykorvan mittoihin eivätkä elä kuin korkeintaan pari vuotta. Pennun lopettamistakin suositeltiin. Onneksi äitini lupasi ottaa Manun itselleen, Sara-siskon kaveriksi, niinpä Manu sai elää koko elämänsä maalla, syntymäkodissaan

Manu oli kieltämättä aika veikeän näköinen otus... Aluksi ihan söpö, mutta sitten kun kaljuja kohtia alkoi olla siellä täällä, niin ei sitä oikein enää söpöksi voinut sanoa. Mutta pää oli sievä ja silmät tummat ja ilmeikkäät. Normaalia karvanvaihtumista sillä ei ollut, vaan pentukarva pysyi sen minkä pysyi. Päässä, jaloissa ja hännän päässä säilyi koko ajan karvaa, mutta se oli väriltään harmaata normaalin ruskean tai keltaisen sijaan. Kehosta karvat pikku hiljaa kuluivat pois, mutta jostain syystä Manu kasvatti sinne tänne muutamia tummia karvatuppoja. Ei tosin heti, vaan noin 3-vuotiaana. Muuten se olisi muistuttanut pientä kiinanharjakoiraa. Manulla oli aina jotenkin surumielinen katse, muuten se oli kyllä reipas pikku otus. Manusta ei tarkkoja mittoja tullut otettua, mutta säkäkorkeus aikuisena oli noin 40 cm ja painoa ehkä noin 6-8 kg.

Manu eli käytännössä koko elämänsä maalla, kävi vain rokotuksissa muualla. Sitä ei koulutettu oikeastaan ollenkaan, Manu pysyi siitä huolimatta hyvin pihassa ja vapaana lenkeillä. Manulla oli muutamia omia tapojaan, joita se noudatti loppuun asti. Ruoka-aikana Manu ei koskenutkaan ruokaansa ennen kuin muut olivat syöneet, sitten kauhea murraus muille koirille ja syömään. Samoin Manu tykkäsi pihalla mennä haukkumaan shettisponia ja varsaa, sitten kun varsa kasvoi tietyn korkuiseksi niin Manu lopetti räkyttämisen. Aikuisia hevosia se ei haukkunut. Vieraisiin ihmisiin Manu suhtautui aika varautuneesti, räkytti eikä antanut koskea.

Kääpiökasvuisuutta lukuun ottamatta Manu oli terve, edes ripulia sillä ei ollut koskaan. Siitä ei koskaan tullut täysin sisäsiistiä vaan yöllä ja päivällä yksin ollessaan se teki kovat kikkareensa ja usein myös pissat sisälle sanomalehdelle. Viimeisenä kesänä Manu vanheni selvästi, se viihtyi yhä enemmän omissa oloissaan ja oli hieman kärttyinen. Manu eli kuitenkin lähes neljä vuotta, mikä oli enemmän kuin olimme kuulopuheista päätelleet. Näin jälkikäteen harmittaa, että Manusta on niin vähän kuvia, mutta Manu ei tykännyt kuvaamisesta ja juoksi karkuun kameran nähdessään.