Eigen Frau Freude

JK1 TK1 BH AD AGI3 C/D 0/0 3xsert cacib 2xROP

Mintun elämän alkutaival ei ollut kovinkaan helppo, Milla-emä sairastui kesken tiineyden ja pennut piti leikata pois aivan liian aikaisin (tiineysvrk 47-48). Yhdeksästä kohdussa olleesta pennusta viisi selvisi kotiin asti ja näistäkin kaksi pikku tyttöä menehtyi hoidostamme huolimatta. Muitakin syöttelimme mahaletkulla, ja etenkin Minttu oli yhden viikonlopun todella kipeän oloinen. Mutta pikku hiljaa elämä alkoi voittamaan, ja niin nämä keskospennut pääsivät toden teolla kasvamaan ja voimistumaan. Vaikeasta alusta ei ole Mintulle mitään ongelmia jäänyt, se on ollut täysin terve (kahta lievää kennelyskää lukuun ottamatta) koko tähänastisen elämänsä. Ja kooltaankin ihan reilun kokoinen, voimakas narttu.

Minttu on luonteeltaan energinen, vilkas ja taisteluhaluinen, mutta välillä häiritsevänkin pehmeä ja yli-innokas miellyttämään minua. Hieman laukausherkkä Minttu on myös, vaikkei välitäkään esim. ilotulitusraketeista ja metsästäjien ammuskeluista mitään.

Mintun kanssa ollaan harrastettu jälkeä, viestiä, agilityä ja  tokoiltu. Jäljellä suurin ongelma oli tottis (lähinnä hyppynoudot), eivätkä esineetkään ihan sujuneet, sen sijaan Minttu jäljesti kyllä innokkaasti ja ihan suht tarkasti. Tuloksena JK1, kakkosen tulos oli tähtäimessä muttemme sitä koskaan saaneet. Tokossa kisasimme alokasluokassa TK1:n verran. Viesti jäi melko vähälle, mutta hauska sitä oli silloin tällöin juoksuttaa. Minttu on niin minun koirani, ettei sitä kauheasti kiinnosta toisille juosta, nuorempana juoksikin vain Eetu-pojalleni, myöhemmin äidilleni.

Päälaji olikin agility, siinä nousimme syksyllä 2008 3-luokkaan, josta parhaana tuloksena yksi miinusnolla. Minttu oli agilityssä hyvä, innokas ja sopivasti kuulolla, mutta kolmosen käännökset alkoivat olla isolle vanhenevalle koiralle liikaa, niinpä lopetimme lajin Mintun ollessa reilu 6-vuotias vuoden kolmosessa kisattuamme.

 

Näyttelyissä Minttu on pärjännyt hienosti, kasassa on kolme sertiä ja cacib. Näihin tuloksiin olen enemmän kuin tyytyväinen, en osannut odottaa että neiti olisi noin hyvin pärjännyt ja saavuttikin ko. tulokset 2-vuotiaana melko vähin näyttelykäynnein.

Mintun eläkevuodet 10 vuoteen asti sujuivat hyvin, jaksoi lenkkeillä, ei kipuillut ja oli kaikin puolin iloinen ja virkeä eläkeläinen. 10-vuotiskesänä ei enää kunnon lenkkejä halunnut tehdä, lähimetsässä touhuili kyllä mielellään, kantoi keppejä ja yritti pysyä nuorempien perässä. Syksyllä kunnossa tapahtui romahdus, tähän pääsyynä oli ilmeisesti sisä/välikorvan tulehdus, joka pitkällä antibioottikuurilla talttui. Myös nesteenpoistolääkitystä Minttu tarvitsi, vaikka sydän olikin vielä suht kunnossa, samoin keuhkot. Talvi sujuikin ihan hyvin, mutta maaliskuun alussa Mintun vointi alkoi selkeästi huononemaan, niinpä oli aika tehdä se raskas viimeinen päätös ja saatella Minttu rajan toiselle puolelle :(

 

Mintun näyttelyarvostelut

2005:

 

Kotka KV 10.9.2005 Vincent O’Brian, Irlanti

AVO ERI1 PN1 sert cacib ROP

Feminine head, good widht. Nice expression. Dark, almond shaped eye. Good pigmentation. Strong bone, Deep chest. Firm. level topline. Shows well.

 

Kouvola 27.8.2005 Ken Hammond, Australia

AVO ERI

27 months. Sufficient head. Good dentation. Prefer slightly darker eye. Prefer more rounden topline & tighter front feet. Acceptable movement.

 

Helsinki 7.8.2005 Pentti Mattson

AVO ERI1 PN1 sert ROP

 

Oikea koko ja mittasuhteet. Erinomainen runkorakenne. Hyvä selkälinja, samoin lantio. Rinnassa syvyyttä ja leveyttä. Raajat kulmautuneet hyvin. Alaleuassa vähän tuulipussia. Liikkuu erittäin hyvällä askeleella.

 

Kotka 19.6.2005 Ann Long-Doyle, Irlanti

AVO ERI2 PN2 vara-sert

2 year old female, very sound bitch. Feminine expr? Correct xxx proportions. Good dark eye. Excellent ear set. Good depht of chest. Strong in bone. Good feet. Handled very well. Moved with drive.

 

Iitti 18.6.2005 Päivi Eerola

AVO ERI 1 PN1 sert VSP

Keskikokoinen, keskivahva. Selvä leima. Riittävän kuiva ja kiinteä. Narttumainen pää, keskipitkä kaula. Sopiva raajakorkeus. Tasapainoiset kulmaukset. Olkavarsi voisi olla pitempi. Täyteläinen rintakehä. Hyvä ylälinja. Yhdensuuntainen takaa. Normaali askelpituus. Esitetään edukseen.

 

Porvoo 12.6.2005 Sonny Störm Ruotsi

AVO EH

Stor, medelkraftig tik med ganska goda proportioner.Välskuret huvud med bra könspägel. Mellanbruna ögon. Tänder och betl va. Bra hals och rygg. Välstallt kort kors, knappt vinklad överarm i övrigt välvinklad. Bra bristkorg, benstomme och tassar. Veka mellanhänder. tillräckligt steg fram bra kraft och drive bak. Bra päls, färg och tecken. tillgängughet va

 

2004:

Kuopio 6.8.2004 Petru Muntean, Romania                                  

NUO ERI1 PN3 vara-sert

15 months old in type. High on the legs. Dry head, correct bite, full teets. Correct body structure. Good angulations. Correct pigment and movement. Coat is not in the best condition.

 

Kotka KV 20.6.2004 Anatoli Zhuk Valko-Venäjä

JUN ERI3

Very good propotions, head, neck & body. Enough powerfull head. Correct expression. Enough strong topline. Loin should be shorter. Correct angulations. Movement enough powerfull. Enough push behind and very good action in front. Ex. temp.

 

Porvoo 12.6.2004 Pentti Mattson

JUN ERI1 PN2 vara-sert

Erinomainen tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Vahva rinta ja koko runko-osa. Hyvä lantio ja raajojen kulmaukset. Liikkuu hyvin.

 

*** epäviralliset************

Lahti 18.1.2004

PEK2

Voimakasrakenteinen, pitkälinjainen pentu. Hyväilmeinen, narttumainen pää, alaleuan tulee vahvistua. Hyvät kulmaukset, pitkä lanneosa, jyrkkä lantio, takaliikkeet vielä kovin ahtaat.

 

SPL-näyttelyt:

Virolahti , pentukatselmus 8-10 kk, Wilfrid Scheld

Gross, krästig sehr gehaltvoll, mit betonte kruppenlage und einschrenkungen im länge und lage der oberarm, gute winkelungen hinten nahschub wirksam vortritt solle freier sein